Vanhemman velvollisuus vastata lapsen tarpeista ei aina pääty silloin kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsen elatuksesta annetun lain 3 §:n mukaan vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan erityisesti huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista.
Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut nykyistä elatuslakia säädettäessä, että lapsi vastaisi elatuksestaan ja koulutuskuluista täysi-ikäistymisen jälkeen pääsääntöisesti omilla tuloillaan ja opintolainalla (ks. HE 90/1974, s. 49).
Koulutusavustus ei ole mikään automaattinen elatusavun jatke, vaan sen kohtuullisuus tulee harkita tapauskohtaisesti (vrt. KKO 1997:173).
Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:5 todennut, että lukio voidaan katsoa koulujärjestelmässämme kansalaisten peruskoulutukseen kuuluvaksi. Siten koulutusavustuksen määräämiseen ammatillisten opintojen suorittamista varten tulee suhtautua lukio-opintoja kriittisemmin. Hovioikeuskäytännössä on koulutusavustusta koskeva vaatimus usein hylätty silloin, kun kyse on ollut ammatillisista opinnoista.
Korkein oikeus on todennut, että koulutuskustannuksiin on varsinaisten opintomenojen lisäksi luettava myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset, sikäli kuin koulutuksesta johtuu, ettei niitä voida esimerkiksi työnteolla rahoittaa. Siten esim. lukiota käyvälle lapselle ei tulisi määrätä koulutusavustusta kesäkuukausilta.
Ratkaisussa KKO 2009:66 lukiota käyvä 18 vuotta täyttänyt lapsi oli saanut 20.000 euron korvauksen toisen vanhempansa kuoleman jälkeen tämän työnantajan ottaman ryhmähenkivakuutuksen perusteella. Korkein oikeus totesi, että lähtökohtaisesti on perusteltua, että toinenkin vanhemmista lapselle suoritetusta vakuutuskorvauksesta huolimatta on osaltaan vastuussa tämän koulutusavustustarpeen kattamisesta.
Koulutusavustus on eri asia kuin elatusapu. Vaikka koulutusavustusta määriteltäessä tuleekin ottaa huomioon mm. lapsen ravintomenot, ei tarkoituksena ole vastata yhtä laajalti lapsen tarpeista kuin elatusavun kyseessä ollen. Esimerkiksi harrastuskuluja ei tulisi kattaa koulutusavustuksella. Käytännössä koulutusavustuksen määrä onkin usein vahvistettu aikaisemman elatusavun määrää pienemmäksi. Huomattakoon, että oikeusministeriön ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (OMJU 2007:2) ei koske koulutusavustusta.
Koulutusavustus maksetaan suoraan 18 vuotta täyttäneelle lapselle. Myös huoltajalla on oikeus lapsen edustajana vaatia koulutusavustusta, mikäli lapsi on alaikäinen. Katson, että tuomioistuin voi vastoin toisen vanhemman suostumusta määrätä alaikäisen lapsen koulutusavustuksesta vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on aloittanut esim. lukion. Vaatimus on ennenaikainen esim. 12-vuotiaan lapsen kohdalla. Mikäli täysi-ikäinen lapsi asuu itsenäisesti, periaatteessa kummankin vanhemman tulisi osallistua koulutuskustannuksiin suorittamalla koulutusavustusta.
Koulutusavustusta koskevissa sopimuksissa ja tuomioissa tulisi selkeästi todeta milloin sen maksaminen päättyy. Tarkoituksena ei ole rahoittaa esim. 30- vuotiaan lapsen iltalukio-opiskeluja. Oikeuskäytännön mukaan vanhemman velvollisuus osallistua lapsen koulutuskustannuksiin päättyy lapsen täytettyä 20 vuotta. Edelleen velvollisuus osallistua koulutuskustannuksiin koskee vain toisen asteen (lukio tai ammatillinen oppilaitos) opintoja. Vanhempaa ei voida määrätä maksamaan avustusta 19-vuotiaan lapsen korkeakouluopintojen rahoittamiseksi.
Janne Kangas
asianajaja
